Ami
(Tuzviragvadasz Amadeus)
Kirjoittanut omistaja Heidi Husu
Amadeuksen saapuminen meille oli onnellisten sattumien summa. Sattuipa niin ikävästi, että basenjimme jäi kaverinsa menetettyään yksin ja masentui niin kovasti, että uusi kaveri oli sille saatava pikimmiten. Joku vinttikoira sen olla piti ja eniten kiinnosti sloughi. Pentuja ei kuitenkaan sinä vuonna ollut odotettavissa. Sitten sattui ilmoitus eteen Unkarinvinttikoiran pennuista. Moiseen rotuun ei oltu aiemmin törmättykään, mutta pikaisen tiedonetsinnän perusteella rotu tuntui sopivan kuin nakutettu. Ei muuta kun pentuja katsomaan, ja joukosta meille erottuikin selvästi yksi. Tämä urospentu pysytteli omissa oloissaan kuistilla makailemassa, ja kaikki muut pennut kerääntyivät sen ympärille. Tällä pennulla oli maailman lempeimmät silmät. Amadeus siis lähti mukaamme.
Ami oli alusta lähtien erittäin tottelevainen ja kiltti. Ei sille ikinä mitään varsinaisesti opetettu - se vaan näytti uskovan puhetta tai tietävän luonnostaan, kuinka koiran tuli käyttäytyä. Ami on aina saanut kulkea paljon vapaana, usein meiltä unohtuukin ”kylille” lähtiessä remmi kotiin, kun sillä niin harvoin on käyttöä! Ami viihtyy parhaiten kotona ja tutussa lähimetsässä. Sitä viehättää mutalätäköt yli kaiken, vielä nyt papparaisenakin se mielellään riehuu pitkin ojanpohjia aina kun tilaisuus tarjoutuu. Uiminen ei ole Amin laji, mutta mielellään kahlailee järvessä mahaa myöden, ja veneily on ehdoton suosikkipuuha. Kesäisin Ami lähtee mielellään mukaan mustikan poimintaan, hänelle on tosin otettava oma kippo mukaan tai muutoin piirakkamarjat kumoutuu koiran syötäviksi heti kun silmä välttää.
Näyttelykehissä Ami voitti lähes kaiken mitä tarvitsi, vieheen ajamista se ei koskaan ottanut kovin tosissaan. Elävä riista sitä vastoin saa kyllä kyytiä. Amilla on voimakas vartiointivietti, se vahtii paitsi talon, auton ja perheen ihmiset, myös maassa nököttävän reppumme, jos tarve vaatii. Lasten synnyttyä naapureilla ei ollut juuri asiaa lastenvaunuihin kurkistella, jos Ami oli lenkillä mukana, siitä sai kyllä haukut osakseen. Mutta lempeä vahtikoira, Ami ei ikipäivänä koskisi kehenkään. Kumea haukku riittää tarvittaessa pitämään ihmiset loitolla.
Ami on unkarinvinttikoirien tapaan hyvin sopeutuvainen. Vanhan koirakaverin lähtö ja uuden tulo tilalle ei hetkauttanut, vaikka uusi kaveri olikin jo 3v ikään ehtinyt nuori uros. Vaikka jonkinmoista jännitettä alkuun olikin, yhteiselo sujuu mukavasti. Vasta nuoren koiran tultua Amikin oppi kuinka leluilla leikitään, ja karvaiset vinkulelut onkin uusi innostuksen kohde.
Syntymäpäivästäni 19.6.2012 tulikin huonoin ikinä, rakas Amsumme oli päästettävä paremmille metsästysmaille siellä odottavien ystäviensä luokse, lyhyen sairastamisen jälkeen. Olemme ikuisesti kiitollisia tästä hienosta koirasta ja monet, monet mukavat muistot jäivät lämmittämään sydämiimme.
