Marraskuu 2012 kuukauden koira - Käksy
(Avenina´s Cukor Cijelka)

Kirjoittanut omistaja Emmi Savolainen

 

Avomieheni on aina ollut kiinnostunut vinttikoirista ja juoksuharrastuksesta, mutta minä olin aiemmin tyrmännyt idean omasta vinttikoirasta täysin. Vinttikoiriin lähemmin tutustuttuani muutin mielipidettäni. Tapaamani vinttikoirat olivat jotenkin niin ylväitä ja oman arvonsa tuntevia ja ulkonäkökin alkoi miellyttää silmää. Minulle riitti yksi agility- & tokokoira enkä kaivannut toista turkkia hoidettavaksi, joten toiselle partacollielle ei ollut tarvetta. Vinttikoiran piti olla iso ja soveltua sekä näyttelyihin, että juoksuun. Vaihtoehtoja oli loppujen lopuksi kaksi: unkarin- ja espanjanvinttikoira. Halusin koiran kasvattajan olevan suomalainen, sillä arvelin tarvitsevamme neuvoja ja apua juoksuharrastuksiin liittyen. Espanjanvinttikoirapentueita ei tuolloin ollut tarjolla, joten vaihtoehdoksi jäi unkarinvinttikoira. Olin aiemmin kuvien perusteella ihastunut kasvattajan oman koiran, Helkan ulkonäköön, joten kun pentueeseen syntyi yksi fawn, joten valinnanvaraa ei kovin paljon ollut. Näin Käksy siis päätyi meille.

Heti ensimmäisestä päivästä lähtien ne ovat olleet toisen koiramme kanssa kuin paita ja peppu. Molemmat ovat hyvin samanluonteisia meneviä leikkijöitä. Tämä on hyvin ilahduttavaa, sillä koirat lenkittävät paljon toisiaan ja ovat mieleistä seuraa toisilleen. Välillä tuntuu, etteivät muut koirat mahdu ollenkaan samoihin leikkeihin.

Luonteeltaan Käksy on hyvin energinen, peloton ja ihmisrakas. Mistään koneesta ei lähde niin kova ääni, ettei siitä voisi kiinnostua. Kukaan ihminen ei ole niin pelottava ettei päälle voisi hyppiä ja syliin kiivetä. Missään näyttelyssä ei ole liikaa ihmisiä. Eivätkä lenkit ole ikinä liian pitkiä. Mitä enemmän menoa ja meininkiä, niin sen parempi. Jutun liitteenä on kuva siitä, minkälaista meno meillä on suurimman osan aikaa. Tällaisia suurin osa meidän koirakuvista on. No onneksi vain ulkona eikä sisätiloissa. Nyt kun kaksi ikävuotta on tullut täyteen, on meno alkanut vähän rauhoittua. Tästä kaikesta huolimatta Käksy on ollut yksin kotona hyvin rauhallinen. Koko elinaikana tuhot ovat jääneet hyvin pieniksi: tyynystä ja sohvasta on syöty kulma ja olohuoneen seinään järsitty kolo. Siinäpä ne tuhot taisivat ollakin.

Käksyn kanssa on käyty jonkun verran näyttelyissä ja maastojuoksukisoissa. Radalla olisi tarkoitus päästä kisaamaan ensi kesänä. Käksyn temperamentti on hiukan hankaloittanut koppiin menon ja ennen kaikkea kopissa rauhassa odottelun opettamista, mutta toivottavasti ensi vuonna päästäisiin tositoimiin. Kaikeksi onneksi Käksy on hyvin saaliviettinen ja viehevarma, joten sen kanssa ei ole ikinä tarvinnut tehdä töitä sen enempää. Huvin vuoksi on myös agilitya ja tokoa kokeiltu.

Käksy on kova lenkkeilemään, se tykkää uimisesta, matkustaa autossa hiiren hiljaa, nukkuu kotona hiljaa petissään, on hyvä sienestyskaveri, hoidossa ollessaan se ei ikävöi omistajiensa perään, se ei ole sairastellut ollenkaan. Se on kaiken kaikkiaan mukava ja hyvin vaivaton koira. Toivottavasti yhteisiä vuosia on vielä monta edessä.