Toukokuu 2012 kuukauden koira - Alfa
(Tuzviragvadasz Alfa)

Kirjoittanut omistajat Tiina ja Jyrki Rantanen

Tultuani 11 vuoden kunnioitettavaan ikään, päätin isäntäni avustuksella ja yleisön pyynnöstä kertoa muutaman rivin elämästäni. Eräänä kesäkuisena päivänä 2001 oli isäntäväkeni läheisellä kioskilla jäätelönostossa, jonne myös kasvattajani Leena pyöräili. Vanhoina “koiratuttuina” Leena otti puheeksi pentueen, joka oli noin 4 viikkoinen. Siitä jäi heille ajatus muhimaan josko he ottaisivat uuden perheenjäsenen. Vaikkakin minä otin sitten heidät.

Muutettuani uuteen kotiin loppukesästä, oli meillä taloremontti täydessä käynnissä mutta en siitä pahemmin häiriintynyt,  ja sainkin olla Leenalla päivähoidossa pari viikkoa pahimman remontin ajan.

Ensimmäiset tutustumiset lähiseutuun olivat melko kova kokemus, koska pelkäsin autoja ja olisin mieluummin painunut ojanpohjalle piiloon, mutta kyllä se pelkokin pikkuhiljaa karisi.

Sitten lähdettiin metsään ja se oli jotain aivan mieletöntä. Tajusin irtipäästyäni että minulla on jalat, ja niillä pääseekin todella kovaa. Luulin että voin melkein lentää ja kyllä minä hieman lensinkin. Paikallisessa koirapuistossa kävin pari vuotta härnäämässä muita takaa-ajoon, mutta ei niistä ollut mitään vastusta. Sisko Apollonian kanssa me ollaan oltu bestikset aina, ja nähdään viikottain. Kivaa on ollut kisailla yhdessä ja tutkia luonnonihmeitä paikallisen joen rannoilla.

Olen saanut olla melko terve pieniä kremppoja lukuunottamatta.

Vieraisiin ihmisiin suhtaudun yleensä melko varautuneesti ja heidän koiriinsa suorastaan alistavasti, mutta tutut ihmiset otan vastaan märin pusuin ja koiratkin saavat tulla luokse kunhan muistavat asemansa.

Naapurin koirat ja kotiani lähestyvät vieraat tottelevat hyvin kumeaa ääntäni. Vahtiminen onkin mielipuuhaani loikoilun ja Kaapon kanssa riehumisen lisäksi.

Pari vuotta sitten meille saapui siis pieni uros Espanjasta. Alkuun luulin että se tuli vain käymään ja olin hyvin vieraskorea. Mutta kun se viipyi ja viipyi, niin opetin sille vähän talon tapoja. Ihme kyllä, opin sietämään sitä ja nykyään suoraan sanottuna rakastan.

Sanottakoon vielä, että olen ainoa Unkarin kielen taitoinen perheessämme, kasvattajani puhuu sitä minulle, ja ymmärrän ja tottelen sitä erinomaisesti.

Nyt on taas edessä uusi kesä ja uudet kujeet. Ukkosista ei olisi niin väliksi.

Hyvää kesää kaikille alamaisilleni, toivoo Alfa I Suuri, oikeammin

Tüzvirágvadász Alfa