Amanda
(Tuzviragvadasz Amanda)

Amandan tarina, kirjoittanut Nina Lehtinen

Lokakuisena iltana vuonna 2001 ajoin ystäväni kanssa Klaukkalaan hakemaan Amandaa. Tuolloin en vielä tiennyt kuinka paljon tuolta koiralta tulisin saamaan seuraavien vajaan kymmenen vuoden aikana. Sanat eivät sitä riitä kertomaan, mutta yritän kuitenkin. 

Amanda oli hieman ihmeissään, 5-kuinenkin kun jo oli, että miksi hänet viedään pois siskon ja vanhempien luota (isä:Kalandvadasz Bytyök, emä: Paszortuzvirag Debora). Kuitenkin alusta asti se luotti minuun ja otti minut heti omaksi ihmisekseen. Se istui takapenkillä ja seurasi tarkkaan minne mennään. Ja loppuun saakka Amandan tapa oli autossa seurata matkan kulkua. Kerran ajoimme lappiin eikä se montaa kertaa levännyt matkan aikana, kun oli seurattava maisemia ja reittiä. Kaikki tutut paikat se tiesi hyvissä ajoin ja kova vinkuminen alkoi kun lähestyimme kotia, mummolaa, tallia tai vinttikoirarataa.

Amanda oli mukana tallilla päivittäin, kasvoi ja kaunistui, osasi myös naruttaa minua ;) Kun oli tallilta kotiinlähdön aika, ei mitkään herkut auttaneet. Niin monta kertaa se juoksi pikkutien auton perässä, kun ei suostunut antamaan kiinni :D Lopulta yhden kerran sitä ei näkynyt ja lähdin kotiin. Sovin tallin omistajan kanssa, että laittaa sen karsinaan odottamaan ja minä haen illalla. Näin tapahtui ja sen jälkeen tuli aina kyytiin, kun olin lähdössä. Jääräpäisenä kävi myös järvellä aivan sulan reunalla haukkumassa joutsenille. Pelkäsin, että menee sulaan, mutta ei koskaan mennyt. Kun Amanda oli päättänyt jotakin, myös toteutti sen.

Tein paljon ratsastuslenkkejä Amanda mukanani, se toimi hyvin hevosten kanssa. Ei pelännyt, ei myöskään jahdannut. Oli aina mukana ja söi tippuneet porkkananpalat & kauranjyvät. Ei oikeastaan ollut paikkaa missä se ei olisi ollut mukanani. Se oli joka paikassa kuin kotonaan kunhan minä olin mukana. Siitä se oli tarkka. Ja nukkui koko elämänsä vieressäni.

Alusta asti oli selvää, että viettiä sillä on valtavasti ja useamman jäniksen toikin tuliaisina. Maastokisoissa se antoi aina kaikkensa ja oli aivan henkeäsalpaavaa katsella sen menoa.

Meillä oli Amandan kanssa aivan erityinen suhde, se osasi lukea minua kuin avointa kirjaa ja ymmärsi puhetta. Lähipiirin ihmiset tiesi nimeltä ja oma perhe sekä kasvattajat Leena & Csaba olivatkin tärkeimmät. Amanda hymyili tärkeimmille ihmisille ja todella osoitti kiintymyksensä. Sillä oli myös aivan erityisen hyvä muisti ja vaisto, etenkin ihmisten suhteen.

Amandalla oli myös kova vahtivietti ja pääsi toteuttamaan sitä erityisesti tallilla. Se oli aina valmiina puolustamaan omiaan, mutta ei koskaan käyttänyt hampaitaan. Sen ei tarvinnut, sillä oli sellainen luontainen auktoriteetti ja toisaalta myös kyky saada ihmiset rakastumaan itseensä.

Loppuaikoina Amandasta tuli arvokas vanhus, kunpa olisimme saaneet pitää hänet vanhuksena vielä kauemmin. Amanda ilmoitti ”vaarasta” ja laittoi nuorison liikkeelle, itse sohvalla maaten.

Amanda ehti saada kaksi pentuetta ja toivon, että muutkin pääsevät nauttimaan niistä ihanista piirteistä, joita Amandalla oli. Ja niitä piirteitä koitan myös jatkossa vaalia. (Amanda x Kucorgo-Dombi Drava = Avenina´s A-pentue, 8 pentua ja Amanda x Rokatekergeto Galad = Avenina´s B-pentue, 11 pentua)

Kesäkuussa 2011 myöhään illalla Amanda vielä vahti pihaa, yksinäinen joutsen lensi ääntä pitäen aivan matalalla talomme yli. Seuraavana aamuna aikaisin Amanda nukkui pois ja joutsen tuli takaisinpäin, samaa reittiä aivan talon yli. Ei ennen sitä eikä sen jälkeen ole joutsenta näkynyt. Sinä kesäkuisena aamuna Amanda lähti joutsenen matkaan.

Kuvassa Amanda ja Nina vuonna 2002